Luokittelematon

Perjantaina 24.11 Sauvotalon valtuustosalissa julkaistiin Kaisa Vanhalan triptyykki nimeltään ”Että tulisit lujaksi”. Hieno teos koristaa tästä eteenpäin kunnan valtuustosalia.

Teokseen liittyen Kaisa Vanhala on tehnyt myös seuraavan runon:

”että voi kasvaa lujaksi on jonkun ensin nähtävä sinut.

jonkun on otettava sinut syliin, kannettava kotiin, jonkun täytyy nähdä sinussa kokonainen lupausten maisema

ja istutettava sinut keskelle sitä puutarhaa jossa tulevaisuus kasvaa.

että voi tulla lujaksi täytyy jonkun ensin kuulla sinut.

jonkun on jäätävä äärellesi, uskallettava vierellesi ymmärrettävä sinussa kiivaana kuohuva unelma

ja käännettävä sinut katsomaan siihen suuntaan josta valo lankeaa.

että voi kasvaa sellaiseksi joka jo on,

on tultava hyväksytyksi;

jonkun täytyy rakastaa niin että melkein sattuu, ja uskaltaa antaa sinulle syvyyttä, tilaa

kasvaa kaikkien rajojesi yli –

jonkun on annettava sinulle siivet ja syli

kunnes kerran puutarha sinussa on täynnä kirkkaita lintuja”

Teoksen taustalla oli ajatus lapsista ja nuorista ja siitä, millainen kasvupaikka, turvasatama ja ponnistuslauta elämään Sauvo parhaimmillaan voi heille olla. Millainen on sellainen kotipaikka, jossa kasvaa lapsia ja nuoria, jotka uskaltavat unelmoida? Mitä vaaditaan siihen, että pienestä asti voi kasvaa valossa, rohkeasti, avoimesti – ja luottaa siihen, että siipiään kannattaa kokeilla?

Samalla lasten ja nuorten maailma on hurjassa mullistuksessa; netin kautta koko universumi on auki, hyvine ja huonoine puolineen. Maailmalle lehahtava nuori on aika isojen haasteiden edessä; rohkeutta ja itsetuntemusta tarvitaan asioissa, joita meidän sukupolvemme ei tarvinnut vielä murehtia.

Taiteilijan ajattelussa sana luja merkitsee sitä, että syvään juurtunut identiteetti ja kokemus itsestä hyväksyttynä on varmaankin se vakain kasvupohja, jolta on hyvä ponnistaa – tietoisuus siitä, mistä tulen ja mihin kuulun, missä tulen nähdyksi. Ja jotenkin lasten ja nuorten käsissä on niin paljon meidän aikuisempienkin sauvolaisten tulevaisuudesta; jos heidän on hyvä olla, on meidänkin.

Näistä ajatuksista Kaisa Vanhala lähti rakentamaan teosta. Väreiksi on otettu maanläheisiä sävyjä – vihreän ja ruskean eri asteita, hieman saman sävyistä punaruskeaa kuin valtuustosalin verhoissa ja aavistuksen murrettua siniharmaata kuten kunnantalon tekstiileissä muualla. Teoksessa on piilotettuna myös monenlaista symboliikkaa.