Vuosi 2025 on Sauvossa juhlavuosi. Ensimmäinen kirjallinen merkintä Sauvosta on vuodelta 1335, jolloin Turun tuomiokirkon Mustan kirjan mukaan Sauvon kirkkoherra Ascerus päätti testamentata Korpelasta hankkimansa maatilan Turun tuomiokirkolle.
Kirkkoherra Ascerus lahjoitti Sauvon Korpelassa sijaitsevan maatilansa Turun tuomiokirkon korjaamista varten. Kirkko oli kärsinyt vaurioita Novgorodin v. 1318 suorittaman hyökkäyksen vuoksi ja oli vielä vuonna 1335 niin huonossa kunnossa, että Asceruksen mukaan tuo ”hiippakunnan muiden kirkkojen äiti ja valtiatar” näytti ”hylätyltä ja enimmäkseen raunioituneelta”. Niinpä se piti nyt saada sauvolaisvaroin kuntoon. Kyseessä on vanhin tunnettu asiakirja, jossa Sauvo mainitaan nimeltä. Seurakunta oli luonnollisesti toiminut jo pidemmän aikaa, koska kirkkoherralla oli maaomaisuutta lahjoitettavaksi. Asiakirja on päivätty ”vuonna 1335 pyhän Henrikin, piispan ja marttyyrin, juhlapäivänä”. Nykyään kalenterissamme Henrikin muistopäivä on 19. tammikuuta, Henrikin nimipäivänä, mutta keskiajalla sitä vietettiin Suomessa 20. tammikuuta. Tätä päivää voikin pitää Sauvon epävirallisena syntymäpäivänä.
Juhlavuoden kunniaksi Sauvon kunta järjestää paljon erilaista toimintaa ja tapahtumia ympäri vuoden. Tapahtumista tiedotamme Sauvon kunnan verkkosivuilla Tapahtumat – Sauvon kunnan kotisivut, sosiaalisessa mediassa Sauvo somessa – Sauvon kunnan kotisivut sekä Sauvon yrittäjien Sauvo Palvee -sivustolla Tapahtumat – Sauvo Palvelee.
