Omaishoidontuki on määrärahapohjainen sosiaalipalvelu, jonka myöntäminen perustuu kunnan harkintaan. Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettaville annettavista palveluista sekä omaishoitajille myönnettävistä hoitopalkkioista, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoidontukeen liittyvistä asioista, kuten omaishoitajille maksettavien hoitopalkkioiden suuruudesta ja alimmasta hoitopalkkiosta säädetään omaishoitolaissa.
Omaishoito on aina päivittäiseen henkilökohtaiseen hoitoon ja huolenpitoon annettavaa apua, ei ainoastaan asiointia (pankki-, virasto- tai kauppa-asiat). Hoidon tulee olla aina sitovampaa ja vaativampaa kuin perheenjäsenten välinen normaali huolenpito. Omaishoidon tuen tavoitteena on mahdollistaa henkilön hoito ja huolenpito kotona ympärivuorokautisen hoidon vaihtoehtona, saattohoitona tai äkillisen vakavan sairauden tai tapaturman sattuessa. Hoidon ja huolenpidon tarve sekä mahdollisen omaishoitajan edellytykset selviytyä hoitajana selvitetään kaikissa tapauksissa yksilöllisesti.
Omaishoidon tukea haetaan omaishoidon tuen hakemuksella, joita saa sosiaalitoimistosta tai kunnan nettisivuilta. Hakemus lääkärinlausuntoineen toimitetaan sosiaalitoimistoon sosiaalityöntekijälle. Hoitoisuuden arvioinnissa käytetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntemusta sekä toimintakyky- ja hoitoisuusmittareita (esim. RAVA, RAVATAR). Hoidettavalla edellytetään olevan Kelan myöntämä lapsen tai eläkkeensaajan hoitotuki.
Lasten hoitoisuutta arvioitaessa verrataan vammaisen tai sairaan hoitoisuutta samanikäisen terveen lapsen hoidon tarpeeseen. Omaishoidon tukea ei myönnetä samanaikaisesti lapselle, josta perhe saa kotihoidontukea.
Omaishoidon tuki myönnetään toistaiseksi ja vain erityisistä syistä määräajaksi. Myönteisen päätöksen jälkeen tehdään hoitajan kanssa sopimus ja sen liitteenä hoito- ja palvelusuunnitelma.
Hoitopalkkion määrää voidaan alentaa, jos hoidettava on säännöllisesti osan päivästään muualla. Lakisääteisen vapaan ajalta hoidettavalta peritään asiakasmaksulain mukainen maksu.
Omaishoidon tuki
Omaishoidon tuki on lakisääteinen (Laki omaishoidon tuesta (937/2005) hoidettavan henkilön sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan on huolehdittava tätä tarkoitusta varten varaamiensa määrärahojen rajoissa. Omaishoidon tuki perustuu kunnan hoidettavalle henkilölle tekemään päätökseen, jonka pohjalta tehdään omaishoitajan ja kunnan välinen omaishoitosopimus sekä hoito- ja palvelusuunnitelma. Tarkoituksena on edistää hoidettavan edun mukaista omaishoidon toteuttamista turvaamalla riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä hoidon jatkuvuus ja omaishoitajan työn tukeminen.
Omaishoidon tuen myöntämisperusteet päättää kunta säännösten ja talousarvioon varatun määrärahan sallimissa rajoissa. Omaishoidon tukeen ei ole subjektiivista oikeutta, eikä oikeutta muodostu siitä, että hakijalle on aikaisemmin myönnetty omaishoidon tuki. Tuki kohdennetaan eniten hoitoa ja huolenpitoa tarvitseville henkilöille. Omaishoidon tuki ei ole toimeentuloturvaetuus, vaan se on korvaus omaishoitajan antamasta hoidosta ja huolenpidosta. Omaishoito on aina päivittäisenä henkilökohtaisena hoitona ja huolenpitona annettavaa apua, ei ainoastaan avustamista kodin ulkopuolisessa asioinnissa ja taloustöissä. Hoidon tulee olla sitovampaa ja vaativampaa kuin perheenjäsenten normaali keskinäinen huolenpito.
Lakiin omaishoidon tuesta sisältyvät omaishoitoa koskevat määritelmät:
- Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla;
- Omaishoitajalla tarkoitetaan hoidettavan omaista tai muuta hoidettavalle läheistä henkilöä, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen;
- Omaishoitosopimuksella tarkoitetaan hoitajan ja hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan välistä toimeksiantoa omaishoidon järjestämisestä;
- Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista.
Omaishoidon myöntämisedellytykset
Lain mukaan kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos:
- henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa;
- hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla;
- hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia;
- omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää;
- hoidettavan koti on terveydellisistä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva; ja
- tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista
Hoito- ja palvelusuunnitelma on yhteistyössä hoidettavan ja omaishoitajan kanssa tehtävä selvitys omaishoidon toteuttamisesta ja siihen liittyvistä palveluista.
Omaishoidon tuen hakeminen
Omaishoidon tukea haetaan hakemuksella. Hakemuslomakkeita saa Sauvon sosiaalitoimistosta, Sauvontie 46 tai Sauvon palvelukeskuksesta, Hakkistie 4, tai kunnan nettisivuilta.
Hakemukseen pyydetään liittämään lääkärin ja muun asiantuntijan lausuntoja sekä kuntoutussuunnitelma.
Omaishoidontuki hakemukset palautetaan Sauvon sosiaalitoimistoon osoitteeseen:
Sauvontie 46 (käyntiosoite), postitse Vahtistentie 5, 21570 Sauvo
Hoitoisuuden arviointi
Omaishoidontukea arvioitaessa otetaan huomioon hoidettavan ja hoitajan kokonaistilanne, sosiaalinen ympäristö, hoidettavan fyysinen ja psyykkinen kunto sekä hoitajan valmiudet omaishoitajan tehtävään. Ratkaiseva tekijä on edellä mainituista seikoista johtuva hoidon sitovuus ja vaativuus sekä muiden palvelujen käyttö. Omaishoito on aina päivittäisenä henkilökohtaisena hoitona ja huolenpitona annettavaa apua, ei ainoastaan avustamista kodin ulkopuolisessa asioinnissa ja taloustöissä.
Omaishoidon tuen keskeisimmät myöntämiskriteerit ovat hoidon sitovuus ja avun tarve. Tukea myönnetään, kun kotona tapahtuva hoito, huolenpito ja valvonta ovat päivittäisiä ja hoitotyö on sitovaa. Mikäli perushoidon kokonaisvastuu on kotihoidolla, ei kyseessä ole omaishoitotilanne.
Omaishoidon tukea ei myönnetä lyhytaikaiseen, tilapäiseen hoitotarpeeseen. Tästä on poikkeuksena raskaan siirtymävaiheen hoito, esimerkkinä kotona toteutettava saattohoito.
Hoidettavan on asuttava Sauvon kunnassa.
Omaishoitajaa koskevat vaatimukset
Hoitajan tulee olla hoidettavan omainen tai muu läheinen henkilö. Omaishoidon tukea voidaan myöntää vain, jos hoitajan terveys tai toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia.
Omaishoitajalla on oltava riittävät henkiset ja fyysiset voimavarat kyetäkseen kantamaan vastuun hoidettavasta sekä takaamaan hänelle asianmukaisen ja turvallisen hoidon. Hoito-olosuhteiden tulee olla hoidon toteuttamiseen tarkoituksenmukaiset.
Omaishoitajalta edellytetään terveytensä, hoitotaitojensa, soveltuvuutensa, voimavarojensa ja elämäntilanteensa puolesta sopivuutta tehtävään. Jos omaishoitajan terveydentila tai hoitajan ikä ja toimintakyky rajoittavat hänen toimimistaan omaishoitajana, voidaan omaishoidon tuki olla myöntämättä tai irtisanoa / purkaa. Tarvittaessa ennen päätöksen tekemistä voidaan pyytää lääkärinlausunto omaishoitajan terveydentilasta.
Omaishoitajan tulee asua samassa taloudessa tai niin lähellä hoidettavaa, että useamman kerran päivittäinen avunanto on mahdollista.
Tuen myöntämisperusteet
Hoitajalle maksettavan hoitopalkkion suuruus määräytyy yksilöllisesti arvioiden porrastettuna hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Kokonaistilanne arvioiden voidaan tuki myöntää osittain palveluina. Jos hoidettavalle järjestetään palveluja siinä määrin, että hoitajan antama hoidon sitovuus ja vaativuus vähenevät, tämä voidaan ottaa huomioon hoitopalkkion tasoa määriteltäessä. Hoitopalkkiota tarkistetaan kerran kalenterivuodessa palkkaindeksin mukaan. Hoitoisuusluokkia on kolme sekä erityismaksuluokka.
yli 18-vuotiaat
Palkkioluokka A (413,45/ kk 1.1.2021 alkaen)
- omaishoito on vaihtoehto päivittäisille kotihoidon palveluille tai palveluasumiselle.
- hoito on sitovaa: hoidettava tarvitsee useamman kerran päivässä hoitoa ja huolenpitoa, toistuvaa ja säännöllistä apua, valvontaa ja/tai ohjausta henkilökohtaisissa toiminnoissa ja /tai henkilökohtaiseen hoitoon liittyvissä toimenpiteissä.
- hoidettava ei pääsääntöisesti tarvitse hoitoa, huolenpitoa ja valvontaa ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin.
- hoitaja ei pääsääntöisesti voi olla kokoaikatyössä tai opiskella kokoaikaisesti
- hoidettava voi olla lyhyitä aikoja (pari kertaa päivässä 2-3 tuntia) päivästä yksin.
- Muistisairaan hoidettavan MMSE-testi osoittaa vähintään keskivaikeaa dementiaa ja/tai asiakas potee keskivaikeaa depressiota
- viitteellinen RaVa-indeksi 2
Palkkioluokka B (640,98 euroa / kk 1.1.2021 alkaen)
- omaishoito on vaihtoehto tehostetulle palveluasumiselle
- hoidettavalla on jatkuva ympärivuorokautisen hoidon/ avun tarve: hän tarvitsee paljon hoitoa ja huolenpitoa, jatkuvaa apua, valvontaa ja/tai ohjausta useissa päivittäisissä, henkilökohtaisissa toiminnoissa ja /tai henkilökohtaiseen hoitoon liittyvissä toimenpiteissä.
- hoidettava voi olla vähäisen ajan (1-2 h) päivästä yksi, mutta ei voi asua yksin
- omaishoitaja ei voi pääsääntöisesti olla työssä tai opiskella kodin ulkopuolella
- hoidettava on dementoitunut ja vaatii jatkuvaa ympärivuorokautista valvontaa muistamattomuuden ja levottomuuden vuoksi
- Muistisairaan hoidettavan MMSE-testi osoittaa keskivaikeaa dementiaa ja hoidettavalla on haasteellista käyttäytymistä tai dementian aste on vaikea ja/tai kyseessä on vaikea depressio
- hoidettava on mielenterveyskuntoutuja, jonka hoito kotona on erityisen haastavaa, kuten väkivaltaisen käyttäytymisen, voimakkaan harhaisuuden tai itsetuhoisen käyttäytymisen takia
- Viitteellinen RaVa-indeksi 2,5
- jos hoidettava on säännöllisessä jaksottaishoidossa tai saa kotihoidon palvelua vähintään 15 tuntia kuukaudessa tai on päivätoiminnassa enemmän kuin kerran viikossa tai jos hänellä on henkilökohtainen avustaja yli 20 tuntia viikossa, omaishoidon tuki maksetaan palkkioluokan A mukaisesti.
Palkkioluokka C (826,90 euroa/kk 1.1.2021 alkaen
- omaishoito on vaihtoehto tehostetulle, ympärivuorokautiselle palveluasumiselle tai laitoshoidolle
- hoito on fyysisesti ja/tai psyykkisesti erittäin raskasta
- hoitotyö on sitovaa ympäri vuorokauden; hoidettava tarvitsee runsaasti ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa, jatkuvaa apua, valvontaa ja/tai ohjausta kaikissa henkilökohtaisissa päivittäisissä toiminnoissa ja /tai henkilökohtaiseen hoitoon liittyvissä toimenpiteissä
- hoivatyö edellyttää omaishoitajan päätoimista työpanosta ja hoitovastuuta eikä hoitaja voi olla ansiotyössä kodin ulkopuolella tai opiskella päätoimisesti
- hoidettava ei voi olla ollenkaan yksin
- Ohjeellinen RaVa-indeksi 3 tai sen yli
- jos hoidettava on säännöllisessä jaksottaishoidossa tai saa kotihoidon palvelua vähintään 30 tuntia kuukaudessa tai on päivätoiminnassa yli kaksi kertaa viikossa tai jos hänellä on henkilökohtainen avustaja yli 40 tuntia viikossa, omaishoidon tuki maksetaan palkkioluokan B mukaisesti.
Erityismaksuluokka (siirtymävaiheen hoitopalkkio) 1370,49 euroa /kk
Tämä tukiluokka on raskaan siirtymävaiheen tukiluokka koskien esimerkiksi saattohoidossa olevia. Hoidon arvioidaan olevan lyhytaikaista ja sitä maksetaan enintään puolen vuoden ajalta. Hoidon tarve arvioidaan määrätyin välein.
- Hoitopalkkio on tarkoitettu hoidollisesti raskaalle ajalle edellyttäen, että omaishoitaja on lyhytaikaisesti estynyt tekemästä työtä tai täysiaikaista opiskelua
- kysymys on aina lyhytaikaisesta hoidosta ja huolenpidosta, joka säädösten mukaan on kestoltaan enintään kuusi kuukautta
- tuki mahdollistaa omaishoitajan töistä poisjäämisen raskaan hoitojakson ajaksi
- voi olla esim. terminaalivaiheen hoitoa, toipumista vakavasta onnettomuudesta tai siirtymistä hoitomuodosta toiseen
- edellytyksenä maksamiselle on, ettei hoitajalla ole kyseisellä ajalla merkittäviä tuloja eikä oikeutta sairausvakuutuslain 10 luvun mukaiseen erityishoitorahaan tai vuorotteluvapaalain 13 §:n mukaiseen vuorottelukorvaukseen.
- Hoitopalkkio voidaan sopia säädettyä määrää pienemmäksi, jos hoidon sitovuus ja hoidon ja huolenpidon tarve on vähäisempää tai jos siihen on hoitajan esittämä erityinen syy.
Alle 18-vuotiaat
Alle 18-vuotiailla omaishoidon tuki kohdennetaan ensisijaisesti vaikeasti vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten hoitoon. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota päivittäisten toimintojen lisäksi liikuntakykyyn, kommunikaatioon sekä vaativien hoitotoimenpiteiden tarpeeseen. Pienten lasten hoidollisuutta verrataan vastaavan ikäisen lapsen normaalisti vaatimaan hoitoon.
Palkkioluokka A (alempi palkkioluokka) 413,45 euroa / kk
- Hoidettava tarvitsee paljon hoitoa, huolenpitoa, jatkuvaa apua, valvontaa ja ohjausta henkilökohtaisissa päivittäisissä toiminnoissa jatkuvasti päivittäin.
- Hoito on vaativaa ja sitovaa.
- Hoitotarpeen arvioinnissa kiinnitetään huomiota erityisesti fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn ja suoriutumiseen päivittäisissä henkilökohtaisissa toimissa.
- Ilman omaishoitajan panosta hoidettava tarvitsisi runsaasti muita palveluita.
Palkkioluokka B 640,98 euroa / kk
- Hoidettava tarvitsee paljon hoitoa, huolenpitoa, jatkuvaa apua, valvontaa ja ohjausta henkilökohtaisissa päivittäisissä toiminnoissa ympärivuorokautisesti.
- Hoito on erityisen vaativaa ja sitovaa.
- Ympärivuorokautinen avuntarve on jatkuvaa eikä satunnaista.
- Ilman omaishoitajan panosta hoidettava tarvitsisi runsaasti muita palveluita kaikkina vuorokauden aikoina tai ympärivuorokautista hoitoa laitos-/palveluasumisessa.
- Omaishoitaja ei tässä palkkioluokassa voi pääsääntöisesti olla työssä tai opiskella kodin ulkopuolella.
Palkkioluokka C (siirtymävaiheen hoitopalkkio) 1370,49 euroa / kk
Siirtymävaiheen hoitopalkkio on tarkoitettu hoidollisesti raskaalle ajalle edellyttäen, että omaishoitajia on lyhytaikaisesti estynyt tekemästä työtä tai täysiaikaista opiskelua. Kysymys on aina lyhytaikaisesta hoidosta ja huolenpidosta, joka säädösten mukaan on kestoltaan enintään kuusi kuukautta. Tuki mahdollistaa omaishoitajan töistä poisjäämisen raskaan hoitojakson ajaksi. Siirtymävaihe voi olla esim. terminaalivaiheen hoitoa, toipumista vakavasta onnettomuudesta tai siirtymistä hoitomuodosta toiseen. Edellytyksenä hoitopalkkion maksamiselle on, ettei hoitajalla ole kyseisellä ajalla merkittäviä tuloja eikä oikeutta sairausvakuutuslain 10 luvun mukaiseen erityishoitorahaan tai vuorotteluvapaalain 13§:n mukaisen vuorottelukorvaukseen.
Omaishoidon tukea ei makseta, jos hoidettava lapsi tai nuori asuu kouluviikkojen aikana oppilaitoksen asuntolassa. Lomakaudella voidaan omaishoidontukea maksaa palkkioluokan mukaisesti, mikäli omaishoitaja vastaa hoidosta kotona vähintään kahden kuukauden ajan.
Hoitopalkkio voidaan sopia säädettyä määrää pienemmäksi, jos hoidon sitovuus ja hoidon ja huolenpidon tarve on vähäisempää tai jos siihen on hoitajan esittämä erityinen syy.
Jos lapsi on yhteishuoltajuudessa, omaishoidon tukea voidaan maksaa vain molempien huoltajien suostumuksella. Jos lapsi on vuoroasumisessa toisella huoltajalla vähintään 20% päivistä kuukaudessa, omaishoidon tukea ei makseta.
Omaishoidontuen sopimus, palkkion maksaminen, omaishoidon vapaa, sijaishoito sekä asiakasmaksu
Omaishoidon tukena myönnetään hoitopalkkio ja sen lisäksi yksilöllisesti harkinnan mukaan ja asiakkaan kanssa sopien muita omaishoitoa tukevia palveluita. Omaishoidon palkkiosta osa voidaan asiakkaan kanssa sopien korvata palvelulla.
Omaishoidon tuki myönnetään ja hoitosopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi. Erityisestä syystä sopimus voi olla määräaikainen (Omaishoitolaki 973/2005 8§). Määräaikainen sopimus voidaan tehdä esimerkiksi silloin, kun hoidettava on kasvava ja kehittyvä lapsi.
Sopimus omaishoidontuesta
Omaishoitosopimuksella tarkoitetaan hoitajan ja kunnan välistä toimeksiantosopimusta omaishoidon järjestämisestä (Omaishoitolaki 937/2005 2 §). Sopimuksesta ilmenee mm. hoitopalkkion suuruus, arvio hoidon kestosta, sopimuksen irtisanominen ym. hoitoa koskevat seikat. Omaishoitosopimus sisältää tiedot hoitopalkkion määrästä ja maksutavasta ja oikeudesta vapaapäiviin. Sopimuksen liitteeksi laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma (Omaishoitolaki 937/2005 8 §), mikä sisältää hoitajan antaman hoidon lisäksi arvion niistä palveluista, joita tarvitaan hoidon turvaamiseksi.
Omaishoidon tuki on verotettavaa tuloa. Tuki maksetaan kuukausittain kuukauden viimeisenä päivänä. Alle 68-vuotias omaishoitaja on oikeutettu peruseläketurvaan. Kunnalla on tapaturmavakuutuslain mukainen vakuutus hoitajille omaishoitotyössä sattuvien tapaturmien varalta. Kunta voi irtisanoa omaishoitosopimuksen päättymään aikaisintaan irtisanomista seuraavan kahden ja omaishoitaja irtisanomista seuraavan yhden kuukauden kuluttua. Jos sopimuksen jatkaminen vaarantaa hoidettavan tai omaishoitajan terveyden tai turvallisuuden, sopijapuolet voivat purkaa sopimuksen välittömästi (Omaishoitolaki 937/2005 9 §). Tarvittaessa omaishoitajalta voidaan vaatia lääkärintodistus.
Palkkion maksaminen
Omaishoidon tuen maksatus alkaa hakemuskuukautta seuraavan kuukauden alusta, mikäli tuki myönnetään.
Omaishoidon tukena maksettava palkkio maksetaan omaishoitajalle kuukauden viimeisenä päivänä jälkikäteen. Palkkio on veronalaista tuloa, josta kunta pidättää veron ja suorittaa eläkevakuutusmaksun. Hoitajan on toimitettava ajan tasalla oleva verokortti sosiaalitoimistoon. Työnantajan sosiaaliturvamaksua ei makseta omaishoitajalle maksettavasta korvauksesta.
Eläkevakuutusmaksua ei makseta yli 65-vuotiaiden hoitajien osalta.
Palkkion maksaminen hoidon keskeytyksen ajalta:
- mikäli hoito on keskeytynyt tilapäisesti hoidettavasta johtuvasta terveydellisestä syystä, maksaminen keskeytyy omaishoitolain mukaan kuukauden kuluttua
- jos hoito keskeytyy hoitajasta johtuvasta syystä, tukea ei makseta keskeytysajalta
- lakisääteisen vapaan ajalta palkkio ei vähene
- Omaishoidontuki ei ole ulkomaille myönnettävää palvelua. Jos ulkomailla oleskelu kestää yli kolme viikkoa, maksu keskeytyy. Jos ulkomailla oleskelu jatkuu yli kolme kuukautta, sopimus irtisanotaan.
- Hoitajan velvollisuus on ilmoittaa omaishoidontuen sopimuksessa mainitulle yhdyshenkilölle tuen maksatukseen johtavat keskeytykset (esim. sairaala-/laitoshoitoon joutuminen). Väärin perustein maksetut tuet peritään hoitajalta takaisin.
Omaishoitajalle järjestetty vapaa
Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti, jos hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksiin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- tai terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta tai opetusta.
Omaishoidettavan hoitajan vapaan aikainen hoito järjestetään kunnan osoittamassa hoitopaikassa. Vapaapäivistä peritään asiakasmaksulain mukainen veloitus.
Omaishoitajan lomapäiviä saa kerryttää kalenterivuoden ajan ja vapaat on pidettävä vapaiden kerryttämisvuotta seuraavan vuoden helmikuun loppuun mennessä.
Ympärivuorokautinen lyhytaikainen hoito omaishoitajan vapaan järjestelynä
Ympärivuorokautisessa hoidossa kodin ulkopuolella omaishoitajan vapaavuorokaudeksi lasketaan yön yli ulottuva hoitojakso. Esimerkiksi hoidon alkaminen perjantaina klo 16 ja päättyminen sunnuntaina klo 12 merkitsee kahta vapaavuorokautta. Ympärivuorokautisesta hoidosta, joka perustuu omaishoitajan vapaapäiväoikeuteen, peritään asiakasmaksuna 11.40 €/vrk. Lyhytaikainen hoito voi olla joko omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi järjestettävää hoitoa tai muuta lyhytaikaishoitoa. Mikäli lyhytaikainen hoito on säännöllisesti toistuvaa, muuttuu se jaksottaishoidoksi. Omaishoitajan vapaapäiväoikeuden ylittäviltä hoitopäiviltä peritään normaali asiakasmaksulain mukainen lyhytaikaishoidon maksu.
Jaksottaishoito
Säännöllisin väliajoin tapahtuva lyhytaikaista (6-14 vrk/kk) hoitoa sanotaan jaksottaishoidoksi. Omaishoitajan vapaana toteutetusta hoitovuorokaudesta peritään hoidettavalta asiakasmaksulain mukainen asiakasmaksu 11.40 € / vrk. Omaishoitajan vapaapäiväoikeuden ylittäviltä hoitopäiviltä peritään normaali asiakasmaksulain mukainen lyhytaikaishoidon maksu.
Sijaishoito
Lakisääteiseen vapaaseen oikeutettu omaishoitaja voi valita itselleen sijaisen vapaapäivien ajaksi. Sijaisomaishoitajan kanssa toimitaan samoin edellytyksin kuin omaishoitajan ja hänen kanssaan tehdään sopimus ja päätös omaishoidon tuesta sijaisomaishoitajalle. Sijaisomaishoidon vuorokaudesta peritään hoidettavalta asiakasmaksu 11,40 € / vrk. Sijaisomaishoidossa hoidon keston yksikkö on vuorokausi. Palkkio vuorokautta kohti maksetaan ja asiakasmaksu peritään hoidosta, jonka kesto on vähintään 8 tuntia tai enintään 24 tuntia. Sijaisomaishoidon palkkio on luokassa A 60 €/vrk, luokissa B ja C sekä erityismaksuluokassa 90 €/vrk. Mikäli omaishoidon tukiluokkaa on alennettu, sijaisomaishoidon palkkio maksetaan alennetun tukiluokan mukaisesti.
Henkilö, jonka lakisääteiseen vapaaseen oikeutettu omaishoitaja on valinnut sijaisekseen vapaapäivien ajaksi. Sijaisomaishoitajan kanssa toimitaan samoin edellytyksin kuin omaishoitajan ja hänen kanssaan tehdään sopimus ja päätös omaishoidon tuesta sijaisomaishoitajalle. Sijaisomaishoidon vuorokaudesta peritään hoidettavalta asiakasmaksu 11.40 € / vrk. Sijaisomaishoidossa hoidon keston yksikkö on vuorokausi. Palkkio vuorokautta kohti maksetaan ja asiakasmaksu peritään hoidosta, jonka kesto on vähintään päivätoiminnan pituutta vastaava 6 – 8 tuntia tai enintään 24 tuntia sijaishoitajan hoitovastuun alusta.
Hoitopalkkioilmoitus tilapäisestä omaishoidosta on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa tilapäishoidosta.
Asiakasmaksut
Omaishoidon tukena annettavasta palvelusta ei peritä asiakasmaksua.
Ympärivuorokautisesta hoidosta, joka perustuu omaishoitajan vapaapäiväoikeuteen, peritään asiakasmaksuna 11,40 €/vrk. Lyhytaikainen hoito voi olla joko omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi järjestettävää hoitoa tai muuta lyhytaikaishoitoa. Mikäli lyhytaikainen hoito on säännöllisesti toistuvaa, muuttuu se jaksottaishoidoksi. Omaishoitajan vapaapäiväoikeuden ylittäviltä hoitopäiviltä peritään normaali asiakasmaksulain mukainen lyhytaikaishoidon maksu.
Säännöllisin väliajoin tapahtuva lyhytaikaista (6-14 vrk/kk) hoitoa, joka toistuu yksilöllisesti määritellyllä rytmillä, sanotaan jaksottaishoidoksi.
Alle 16-vuotiaalta ei asiakasmaksua peritä.
Muista palveluista, jotka eivät sisälly omaishoidontukeen, ja muun kuin lakisääteisen vapaan ajalta peritään normaali kunkin palvelun mukaan määräytyvä asiakasmaksu.
Omaishoidontuen irtisanominen ja purkaminen
Kunta voi irtisanoa sopimuksen päättymään irtisanomista seuraavan kahden ja omaishoitaja yhden kuukauden kuluttua. Sopimus voidaan purkaa välittömästi, jos sopimuksen jatkaminen vaarantaa hoidettavan turvallisuuden.
Irtisanomisajasta riippumatta sopimus päättyy sen kuukauden lopussa, jonka aikana hoito hoidettavan terveydentilan muutoksista johtuen käy tarpeettomaksi. Sopimus lakkaa olemasta voimassa sen kuukauden lopussa, jona hoidettava muuttaa Sauvosta, siirtyy palveluasumiseen tai laitospaikalle tai kuolee.
Yhteystiedot ja lomakkeet
Sauvon sosiaalitoimisto
LOMAKE
LOMAKE
LOMAKE