Sauvon kunnassa on todettu maanantaina 14.12. kolme (3) ja tiistaina 15.12. 16 koronatartuntaa.
Tartuntoja on todettu mm. koululaisilla ja altistuneita on yksittäisissä luokissa sekä koulukuljetuksen piirissä olevissa oppilailla.
Kuntayhtymän hallitus kokoontuu to 16.12. klo 8.00 kokouksessa päättämään ajankohtaisesta koronatilanteesta ja sen mahdollisesti vaatimista toimenpiteistä. Yhtymähallitukselle esitetään Sauvon koulukeskuksen sulkemista luokkien 4.- 9. osalta ajalla 17.12.2021 – 9.1.2022. Koulun sulkeminen ei koske erityisen tuen, pidennetyn oppivelvollisuuden tai valmistavan opetuksen oppilaita.
Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän hallitus on tartuntatautilain 58 § mukainen tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin.
Korostamme painokkaasti maskisuosituksen, turvavälien ja hyvän käsihygienian noudattamista koko kunnan alueella.
Sauvon kunnan johtoryhmä
