Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän alueella koronavirustaudin ilmaantuvuus on voimakkaassa nousussa ja lähes kaikki tartunnat ovat helposti tarttuvaa omikron-varianttia. Tilanne on vastaava muualla Varsinais-Suomessa ja koko maassa. Ilmaantuvuuspiikkiä alueelle odotetaan tammikuulle, hieman pääkaupunkiseutua jäljessä.
Omikronin aiheuttama taudinkuva vaikuttaa olevan lievempi, kuin esimerkiksi ennen joulua päävarianttina esiintyneen delta-variantin aiheuttama taudinkuva. Omikronvariantti voi silti aiheuttaa sairaalahoidon tarvetta, varsinkin riskiryhmäläisille ja rokottamattomille. Vaikka omikronvariantti läpäisee helpommin kahden, jopa kolmen rokoteannoksen antaman suojan, on rokotusten todettu vähentävän vaikeaa taudinkuvaa ja sairaalahoidon tarvetta. Omikronvariantin suhteen on myös huomioitava, ettei se välttämättä näy koronaviruksen kotitestissä.
Ilmaantuvuuden voimakkaasta kasvusta johtuen tartunnan jäljitys on ruuhkautunut Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän alueella, kuten muuallakin Suomessa, ja tartunnanjäljitystä on jouduttu priorisoimaan. Koronatestiin pääsee yleensä saman tai seuraavan päivän aikana. Rokottautuminen, maskien käyttö, kasidesinfektioaineen ahkera käyttö ja turvavälien pitäminen ovat ajankohtaisesti entistä tärkeämpiä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.
Tartunnan jäljitys
Olemme tällä viikolla joutuneet priorisoimaan tartunnan jäljitystä THL:n ohjeistuksen mukaisesti suuren tartuntariskin tilanteisiin ja tiloihin. Suuri tartuntariski on perheissä, sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköissä kuten esimerkiksi hoivakodeissa, vastaanottokeskuksissa ja muissa vastaavantyyppisissä laitoksissa sekä kursseilla ja leireillä, joissa on yhteismajoitus ja työpaikoissa, joissa on yhteismajoitus esimerkiksi kausi- tai rakennustyöntekijöille. Myös karanteeneja asetetaan vain näille ryhmille. Sairastuneet ja suuren tartuntariskin altistuneet on pääsääntöisesti pystytty kontaktoimaan saman päivän aikana.
Kansalaisten oma aktiivisuus pandemian hillitsemiseksi ja sairaanhoidon kantokyvyn säilyttämiseksi tulee jatkossakin korostumaan koko Suomen alueella.
Koska kaikkia pienemmän riskin altistuneita ei pystytä kartoittamaan ja kontaktoimaan, terveyskeskus toivoo, että jokainen tartunnan saanut tiedottaa lähipiiriään ja muita mahdollisesti altistuneita. Jos tiedät altistuneesi, mutta et saa yhteydenottoa terveydenhuollosta, on syytä olla erityisen huolellinen suu-nenäsuojuksen käytössä, käsihygieniassa ja turvavälien pitämisessä, ja hakeutua heti koronavirustestiin lievienkin oireiden ilmaantuessa. Myös koronarokotussuoja rajoittaa taudin leviämistä, vaikka rokotetuillakin on ollut tartuntoja.
Eristyksen ja karanteenin pituus on THL:n ohjeistuksen mukaisesti 5-10 päivää oireiden alkamisesta, positiivisesta testituloksesta tai altistumisesta. Virallisen eristys- tai karanteenipäätöksen alku lasketaan terveydenhuollon yhteydenotosta. Suositus eristys- ja karanteeniajoista tulee mahdollisesti lähiaikoina muuttumaan.
Eristykseen määrättyjen seuranta
Olemme suuren työmäärän vuoksi luopuneet myös sairastuneiden seurantasoitoista. Sairastuneelle annetaan edelleen ohjeet itsehoitoon, eristykseen ja voinnin seurantaan. Mikäli vointi selvästi huononee, tai eristyksen päättyessä oireet ovat vielä voimakkaat, ohjeistetaan ottamaan yhteyttä terveyskeskuksen ajanvaraukseen (02) 474 6202. Yhteydenoton perusteella arvioidaan mahdollinen eristyksen jatkamisen tarve, sairausloman tarve tai lääkärin arvion tarve. Virka-ajan ulkopuolella yhteys TYKS yhteispäivystykseen tai tarvittaessa hätänumeroon 112.
Koronatestaus
Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän alueella koronatestaukseen pääsee yleensä saman päivän aikana tai viimeistään seuraavana päivänä. Vastaukset tulevat yleensä seuraavana arkipäivänä.
Testaus kohdistetaan henkilöihin, joilla on koronatautiin viittaavia oireita. Esimerkiksi matkaa varten tarvittava testitulos kuuluu kustantaa itse yksityisen terveydenhuollon kautta.
Tässä epidemiologisessa tilanteessa positiivinen testi kotitestissä on hyvin todennäköisesti positiivinen testitulos myös virallisessa PCR-testissä. Negatiivinen testitulos kotitestissä sen sijaan ei ole täysin luotettava. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä kehottaa kuitenkin kotitestien käyttöön esimerkiksi ennen asiointia sosiaali- ja terveyspalveluissa tai koronan riskiryhmään kuuluvan sukulaisen tapaamista. Oireettomien kohdistamatonta seulontaa (esimerkiksi koululaiset) ei tällä hetkellä suositella. Esimerkiksi koululaisille säännöllisin väliajoin jaettavista kotitesteistä ei ole valtakunnallista tai alueellista päätöstä.
Rokottaminen
Rokotuskattavuus kuntayhtymän alueella on maan keskiarvoa korkeampi. Teknisen ongelman vuoksi vuodenvaihteen jälkeen kuntayhtymän alueella annetut rokotukset eivät ole vielä päivittyneet THL:n tilastoihin. Ongelma on selvityksessä.
Koronarokotteita on hyvin saatavilla. Rokotukset toteutetaan pääsääntöisesti ajanvarauksella. Myös pop up –tapahtumia tullaan järjestämään tammikuun aikana hyvin onnistuneen loppiaisen pop up tapahtuman lisäksi. Seuraava pop up-tapahtuma järjestetään Paimion terveysasemalla vastaanoton tiloissa ma 24.1.22 kello 16-18.
Ajanvaraus koronarokotuksiin ma-pe klo 10-14 (02) 474 6383 tai sähköisesti osoitteesta Kansalaisen terveyspalvelusta (terveytesi.fi)
Rajoitukset ja suositukset
Varsinais-Suomessa ovat voimassa Lounais-Suomen aluehallintoviraston 29.12.2021 antaman päätöksen mukaiset kokoontumisrajoitukset 15.1.2022 asti. Poikkeuksena tähän on Turun hallinto-oikeuden 10.1.2022 antama välipäätös, jonka mukaan kuntosalit ja muut yksilöurheiluun tai -liikuntaan käytettävät sisäliikuntatilat voivat olla auki, jos niissä noudatetaan asiaankuuluvia terveysturvallisuuskäytäntöjä. Välipäätös on voimassa 15.1.2022 asti.
Aluehallintovirastolta odotetaan uutta rajoituspäätöstä loppuviikon aikana.
Kahvilat-, ravintolat ja pikaruokapaikat on suljettava klo 18.00 mennessä. Noutoruuan myyminen on edelleen sallittua. Rajoitus on voimassa 31.1.2022 asti.
Tiistaina 11.1. kokoontuneen Varsinais-Suomen alueellisen koronakoordinaatioryhmän näkemyksen mukaan lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa voidaan jatkaa ottaen huomioon terveysturvalliset käytännöt, kuten käsihygienia, riittävät turvaetäisyydet ja suu-nenäsuojien käyttö, kun se on mahdollista.
Varhaiskasvatusta, koulua ja toisen asteen opiskelua jatketaan toistaiseksi lähiopetuksessa. Maskisuositus on voimassa 1. luokasta alkaen. Karanteenitoimia harkitaan tapaus- ja tilannekohtaisesti.
Lisää ajankohtaisia ohjeita ja tiedotteita löytyy esimerkiksi
Sauvon kunnan nettisivuilta (www.sauvo.fi )
Paimion kaupungin nettisivuilta (Paimio.fi)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta (THL.fi) ja VSSHP:n sivuilta (VSSHP.fi)
13.1.2022
Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymä
