Meluilmoitusmenettely

Erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavasta tilapäisestä toimenpiteestä tai tapahtumasta tulee tehdä kirjallinen ilmoitus ympäristönsuojelulain 60 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus tulee tehdä vähintään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista.

Yleisötilaisuuksien meluntorjunta

Yleisötilaisuuksien ja muiden tilapäisten tapahtumien järjestäjien tulee huolehtia siitä, että äänentoistolaitteiden suuntaus ja äänentoistovahvistimien säädöt on toteutettu siten, että niiden käyttö häiritsee naapurustoa mahdollisimman vähän. Tarvittaessa on käytettävä melun leviämistä ehkäiseviä suojarakenteita.

Melua aiheuttavasta toiminnasta tiedottaminen

Yleisötilaisuuksien ja muiden tilapäisten tapahtumien järjestäjien on tiedotettava vaikutuspiirissään oleville asukkaille ja naapurikiinteistöjen haltijoille sekä ympäristönsuojeluviranomaiselle melua aiheuttavan tapahtuman laadusta, ajankohdasta ja kestosta riittävän ajoissa ennen tapahtuman järjestämistä.

Melua aiheuttavan työn suorittajan on tiedotettava työmaan vaikutuspiirissä oleville asukkaille ja naapurikiinteistöjen haltijoille sekä ympäristönsuojeluviranomaiselle melua aiheuttavien töiden aloittamisesta, toteutustavasta ja töiden kestosta riittävän ajoissa ennen toiminnan aloittamista.