Varhaiserityiskasvatus        

Sauvon kunnassa varhaiserityiskasvatus tavoitteena on tukea varhaiskasvatuksessa olevien lasten persoonallisuuden tasapainoista kehitystä yhdessä kotien kanssa. Lapsi saa kasvuunsa ja oppimiseensa tukea yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Tuki suunnitellaan osaksi lapsen varhaiskasvatuksen arkea.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tiina Rokka työskentelee esiopetuksen, päiväkodin, ryhmäperhepäivähoidon ja perhepäivähoidon tukena. Työssä painottuu varhaiskasvatuksen työntekijöiden konsultointi lapsen havainnoinnin pohjalta, yhteistyö vanhempien kanssa sekä henkilökohtaisten oppimissuunnitelmien laadinta yhteistyössä vanhempien, päivähoidon henkilökunnan ja eri verkostojen kanssa.

Kaksi kertaa vuodessa kokoontuu neuvolatiimi, johon kuuluvat neuvolan terveydenhoitaja, terveyskeskuslääkäri, psykologi, puheterapeutti ja erityisopettaja.

Mahdollisissa oppimissuunnitelmissa on oleellista tunnistaa lapsen vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet. Yhteistyö huoltajien kanssa on kasvatuskumppanuutta, jossa huoltajien näkökulma huomioidaan tasavertaisena lapsen parhaaksi.

”GRAMMA ENNALTAEHKÄISYÄ VAIKUTTAA ENEMMÄN KUIN TONNI TERAPIAA"                                                                                                     Terttu Arajärvi

Varhaiserityiskasvatus esiopetuksessa

Esiopetuksessa on käytössä kolmiportainen tuki: yleinen, tehostettu ja erityinen.

Yleinen tuki kuuluu esiopetuksessa kaikille, lapsen omat tarpeet huomioon ottaen. Havainnoinnin pohjalta jokaiselle lapselle tehdään yhdessä huoltajien kanssa esiopetuksen oppimissuunnitelma.

Kun lapsi tarvitsee joko tehostettua tai erityistä tukea, ryhmän lastentarhaopettaja keskustelee ensin vanhempien kanssa havainnoistaan ja pyytää samalla lupaa ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen erityisopettajaan. Kaikkien osapuolten yhteisten havaintojen pohjalta suunnitellaan lapselle tarvittavat tukitoimet ja oppimissuunnitelmat. Tässä vaiheessa yhteistyössä on mukana myös moniammatillinen oppilashuoltoryhmä. Erityinen tuki järjestetään lapselle, joka on joko yleisen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä. Pidennetty eli 11-vuotinen oppivelvollisuusalkaa yleisimmin sen vuoden syyslukukauden alussa, jolloin lapsi täyttää viisi vuotta.

Jos tuesta huolimatta riittävät kouluvalmiustaidot mietityttävät vanhempia ja/tai ryhmän lastentarhaopettajaa esiopetusvuoden keväällä, voidaan lapsi ohjata kouluvalmiuden tarkempaan arviointiin koulupsykologille.