Haja-asutusaluiden jätevesien käsittely

Talousjätevesien käsittelyyn vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella on oma asetus (VNa 209/2011), jonka tarkoituksena on vähentää talousjätevesien päästöjä ja ympäristön pilaantumista sekä ottaa erityisesti huomioon valtakunnalliset vesiensuojelun tavoitteet.

VNa 209/2011

Sauvossa noudatetaan haja-asutuksen jätevesiasetuksen mukaista vähimmäis-puhdistustasoa kaikkialla alueilla. Vähimmäispuhdistusvaatimukset ovat orgaanisen aineen osalta 80 %, kokonaisfosforin osalta 70 % ja kokonaistypen osalta 30 %.
Ennen vuotta 2004 rakennetuissa kiinteistöissä vaatimukset tulee täyttää 15.3.2016 mennessä. Uudisrakentamisessa vaatimukset ovat voimassa heti. Puhdistusvaatimusten toteuttaminen ja tarvittavat toimenpiteet arvioidaan kiinteistökohtaisesti. Erityistapauksissa siirtymäaikaa on mahdollista pidentää erillisellä päätöksellä. Jos kiinteistön haltija tai haltijat olivat lain voimaan tullessa (9.3.2011) täyttäneet 68 vuotta, he vapautuvat automaattisesti vaatimusten noudattamisesta.

Jätevesijärjestelmän rakentaminen tai vanhan uusiminen

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentaminen tai vanhan uusiminen edellyttää luvan hakemista. Jätevesijärjestelmän uusimista koskevan luvan myöntää rakennusvalvontaviranomainen. Jätevesijärjestelmää koskeva jätevesisuunnitelma voidaan hyväksyä rakennettava rakennuksen rakennusluvassa tai erillisessä jätevesijärjestelmää koskevassa toimenpide-ilmoitusluvassa.

Kuinka edetä?
Jätevesisuunnitelman sisältö