Koronarokotukset Paimion-Sauvon ktky:ssä ovat käynnistyneet

8.1.2021

Ensimmäiset henkilöt on rokotettu koronavirusta vastaan Paimion-Sauvon terveyskeskuksessa tällä viikolla. THL:n suositusta noudattaen ensimmäisessä ryhmässä rokotetaan terveyskeskuksen infektiovastaanoton henkilökunta ja koronanäytteiden ottajat, ja ensi viikolla aloitetaan rokotukset ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä, joissa rokotetaan henkilökunta ja asukkaat. Tämän jälkeen vuorossa on muuta vanhustenhuollon ja terveyskeskussairaalan henkilökuntaa.

 

Toisessa vaiheessa rokotetaan ikääntynyt väestö eli yli 70-vuotiaat ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava perussairaus. Tämän jälkeen rokotetaan muu väestö lukuun ottamatta lapsia ja nuoria, koska rokotteita ei ole heillä toistaiseksi riittävästi tutkittu.

 

Suomeen saapuvat rokote-erät jaetaan sairaanhoitopiireissä kuntiin suhteellisen väkiluvun mukaisesti. Rokottamistahdin kuntayhtymässä määrää siis se, kuinka paljon rokotteita terveyskeskukseen saadaan. Mikäli jatkossa Suomeen saadaan kerralla suurempia rokote-eriä, rokotuksia pystytään antamaan nykyistä nopeammalla vauhdilla.

 

Koronavirusrokote antaa suojaa koronavirustautia ja erityisesti sen vakavia tautimuotoja vastaan. Tällä hetkellä käytössä oleva rokote tarvitsee tehosteannoksen 3 viikon kuluttua. Teho koronavirusta vastaan alkaa noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Haittavaikutuksena rokotuksen jälkeen voi esiintyä pistoskohdan paikallisia oireita (kipu, punoitus, turvotus) tai yleisoireita kuten vilunväristyksiä, kuumereaktioita, lihassärkyä, päänsärkyä, väsymystä, ärtyneisyyttä tai huonovointisuutta. Oireet ovat yleensä nopeasti ohimeneviä ja niitä voi lievittää kipu- ja kuumelääkkeellä.

 

Ikääntyneiden ja muiden riskiryhmien ja myöhemmin muun väestön rokotusten käynnistymisestä tiedotetaan jatkossa Paimion, Sauvon ja kuntayhtymän kotisivuilla ja facebook-seinällä.

 

Lisätietoa koronavirusrokotteista löytyy THL:n sivuilta Rokotteet ja koronavirus - Infektiotaudit ja rokotukset - THL