
Sauvon kirjaston kevään lukupiirit

by Tiedottaja
Vuoden sisällä vauhdilla uudistunut Sauvon kunta on liittynyt 22.2.2022 osaksi naapurustoportaali Know Your Hoodsia (hoods.fi). Palvelun avulla houkutellaan kuntaan uusia asukkaita, ja samalla se kannustaa paikallisia jättämään arvion omasta asuinpaikastaan. Kunta haluaa nyt kuulla asukkailtaan, miksi juuri Sauvoon kannattaa muuttaa.
Naapurustojen hakukone Know Your Hoods kokoaa yhteen tietoa, tunnelmia ja asukkaiden tarinoita eri asuinpaikoista. Unelmiensa naapurustoa voi hakea esimerkiksi meren rannalta, metsän reunalta tai maaseudun rauhasta kätevästi kuntarajat ylittäen. Palvelussa on mukana useita kuntia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta.
“Käyttäjämme ovat toivoneet laajentumista saariston suuntaan ja toivotamme merellisen Sauvon tervetulleeksi mukaan palveluun! Kunnan asuinalueet täydentävät hienosti kokonaisuutta ja talviloman kunniaksi esittelemme blogissa muun muassa Sauvon mainioita hiihtolatuja ja erään vähemmän tunnetun retkikohteen.”, iloitsee Know Your Hoodsista vastaava Susanna Lahtinen.
“Sauvossa on erityistä toisten auttaminen ja mahtava talkoohenki, jonka myötä olemme päässeet nauttimaan esimerkiksi hiihtoladuista tänäkin talvena. Toisista välittävän ilmapiirin lisäksi haluamme nostaa esiin muun muassa valloittavat merelliset maisemat ja toimivan sijainnin kahden kaupungin välissä. Uskomme, että Know Your Hoodsin ja sinne kerättävien asukkaiden kommenttien avulla saamme kerrottua vetovoimatekijöistämme uskottavasti yhä laajemmalle yleisölle.”, kertoo Sauvon kunnanjohtaja Satu Simelius.
Miksi Sauvoon kannattaa muuttaa?
Julkaisun myötä Sauvon kunta ja Know Your Hoods kannustavat paikallisia kertomaan, millaista on asua juuri heidän kotikulmillaan. Palveluun rekisteröityminen ja arvion jättäminen on helppoa. Pieni kannustinkin on tiedossa, sillä 6.3.2022 mennessä asuinalueestaan kommentin jättäneiden sauvolaisten kesken arvotaan Sauvon tuotepalkinto ja muutama pienempi hyvän mielen palkinto.
“Tällä hetkellä käyttäjiä kiinnostaa erityisesti paikallisten kokemukset asuinpaikoistaan ja nyt haluamme kuulla sauvolaisilta, miksi Sauvoon kannattaa muuttaa. Asukkaiden kommentit antavat arvokasta tietoa muuttajille, mutta myös kunnalle aluekehityksen tueksi,” kertoo Susanna Lahtinen.
Lue lisää:
Know Your Hoods ja Sauvon asuinalueiden esittelyt löytyvät osoitteesta www.hoods.fi
Lisätietoja:
Sivistysjohtaja Elli Sainio, Sauvon kunta
050 4339636 | elli.sainio@sauvo.fi
Kunnanjohtaja Satu Simelius, Sauvon kunta
050 594 8930 | satu.simelius@sauvo.fi
Susanna Lahtinen, Know Your Hoods
040 705 1991 | susanna@cyf.fi
Raitti 181 ry on yhdistys, jonka tarkoityksena on tarjota matkailijoille ja mökkeilijöille ym. tiedottamista Sauvon palveluista ja tarjonnasta.
Tarkoitus on myös edistää Sauvon tunnettavuutta niin valtakunnallisesti kuin maailmanlaajuisesti ja tuoda esille sen kauniita maisemia, puhdasta luontoa ja virkistysmahdollisuuksia. Raitti 181 ry tiedottaa alueen palveluista, ja matkailukohteista, ja järjestää tapahtumia ja antaa neuvontaa asioista, jotka palvelevat niin matkailijoita, kesämökkeilijöitä kuin alueen asukkaita tai satunnaisia ohikulkijoita.
Harrastatko luontokuvausta? Oletko auringonlaskujen ja iltaruskojen bongaaja kamerallasi? Vai oletko innokas pyöräreittien etsijä tai kenties melontareittien ahkera soutaja tai patikkaretkeijijä, joka tietää mielenkiintoisimmat maisemat ja pikkupolut . Mikset toisi kuviasi tai maisemareittejäsi näkyviin Raitti 181:n kautta? Sivuillamme on tilaa aina kauneille kuville ja blogiteksteille Sauvosta ja Karunasta.
Vai oletko kova organisoimaan erilaisia tapahtumia, aktiviteetteja ja kaikkea mielenkiintoista? Raitti 181 on juuri sopiva yhdistys tulla mukaan toteuttamaan erilaisia tapahtumia Sauvoon ja Karunaan.
Raitti 181 ry:n jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen, toiminnan ja säännöt. Tervetuloa mukaan, jos koet yllä olevan lähellä sydäntäsi. Laita spostia osoitteeseen info @ raitti181.com, ja kysy liittymistä mukaan jäseneksi Raittiin!
Teksti ja kuvat Seppo Katajainen
by Elli Sainio
Hei sinä sauvolainen yrittäjä!
Vapaa-ajanasukkaiden toimikunta järjesti keväällä 2021 vapaa-ajanasukkaille sekä kaikille kiinnostuneille webinaarin sauvolaisten yritysten, yhdistysten sekä kunnan palveluiden tarjonnasta kesäaikaan.
Onnistuneen konseptin myötä myös tänä keväänä vapaa-ajanasukkaiden toimikunta on suunnitellut järjestävänsä paikallisten palveluiden esittelyillat kaikille Sauvosta ja varsinkin kesä-Sauvosta kiinnostuneille.
Oletko kiinnostunut tulemaan esittelemään yrityksesi palveluita? Ilmoita kiinnostuksesi osallistua yrittäjien webinaareihin 4.2.2022 mennessä tämän linkin kautta.
to 3.3. Sauvolaisten yrittäjien esittelyilta (asuminen, rakentaminen, remontointi, pihan hoitaminen)
ti 15.3. Sauvolaisten yrittäjien esittelyilta (vapaa-aika, hyvinvointipalvelut, ravintolat, kahvilat)
ke 20.4. Harrastusmahdollisuudet Sauvossa (kesällä ja ympäri vuoden) eli seuratoimijoiden esittelyilta – linkki tulossa myöhemmin!
Lisätietoja: Elli Sainio, Sauvon kunta 050 433 9636 elli.sainio@sauvo.fi
Sauvon kunta toivottaa asukkaille ja yhteistyökumppaneille hyvää ja rauhaisaa joulua, sekä iloista ja valoisaa uutta vuotta 2022. Alla oleva video on kuvattu Sauvossa talvella 2020-2021.
Tekninen ja ympäristölautakunta päätti kokouksessaan 7.12.2021 torin kehittämisryhmän nimeämisestä. Kehittämisryhmän tavoitteena on selvittää torin käytön nykytila, sekä työstää torialuetta elävöittävä suunnitelma ja aktivoida paikallisia toimijoita.
Kehittämisryhmään nimettiin
Kehittämisryhmälle voi lähettää palautetta alla olevan lomakkeen kautta.
Taidemaalari Kati Mikolan taidenäyttely Sauvon kirjaston Graniittisalissa 31.1.2022 asti kirjaston aukioloaikoina ti-ke 13-19, to-pe 9-15, la 10-14. (Sauvon kirjasto kiinni pe 10.12. ja 23.12.2021-10.1.2022)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa
etunimi.sukunimi@sauvo.fi
Verkkolaskuosoite OVT-tunnus:
003790382136
operaattori: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
Sauvotalo on avoinna arkisin kello 9-11 ja 13-15. Muina aikoina ajanvarauksella.
Hallintopalvelut ja tekninen toimisto: Vahtistentie 5 (Sauvo-talo)
Copyright © 2021