Sauvon kunnan latausasemat on nyt otettu käyttöön. Peimari-Areenalla, päiväkodilla, kirjastossa ja terveysasemalla sijaitsevia latausasemia käytetään eParking-sovelluksen kautta. Kaikki asemat on varustettu Type-2 liittimellä, ja lataukseen tarvitaan oma kaapeli. Terveysaseman latausaseman teho on 11 kW ja muiden asemien 22 kW. Latauksen hinta on 0,20 €/kWh.
Sauvossa maantiellä 181 liikennekatkot tietyön vuoksi 5.–9.6.2023 ja 12.–14.6.2023
Varsinais-Suomen ELY-keskuksella toteutuksessa oleva jalankulku- ja pyöräilyväylän rakennustyöt jatkuvat Sauvossa maantien 181 välillä Korvalantie – Saustilantie. Rakennustöiden vuoksi liikenne joudutaan katkaisemaan maantiellä 181 ja ohjaamaan kiertotielle. Liikennekatkojen ajankohta on 5.6-9.6.2023 sekä 12.6.-14.6.2023. Lisäksi liikenne ohjataan yhdelle kaistalle liikennevalo-ohjauksella 10.6.-11.6.2023 sekä 15.6.-18.6.2023.

Liikennekatkot johtuvat putkisillan vaihtotyöstä sekä kallion louhinnasta. Liikennekatkot järjestetään, jotta kalliolouhinta voidaan järjestää mahdollisimman turvallisesti sekä työntekijöiden että liikenteen kannalta.
Liikenne ohjataan katkojen ajaksi viitoitetulle kiertotielle Korvalantie – Finskyläntie – Karunantie. Ensimmäinen liikenteen katko alkaa 5.6. kello 7 ja katko kestää 9.6. klo 18 asti. Toinen liikenteen katko alkaa 12.6. klo 7 ja päättyy 14.6. klo 20. Kiertotien pituus on noin 5,5 kilometriä. Liikennekatkojen kesto on pyritty pitämään mahdollisimman lyhyenä.
Liikennekatkojen välissä 10.–11.6. maantie 181 avataan kallioleikkauksen kohdalla niin, että liikenne ohjataan yhdelle kaistalle liikennevalo-ohjauksella. Yhdellä kaistalla kuljettava osuus tiellä on noin 450 metriä. Liikenne ohjataan yhdelle kaistalle liikennevalo-ohjauksella myös 15.–18.6.
Töistä aiheutuu merkittävää haittaa liikenteelle. Rakentamisen aikaisia liikennehaittoja pyritään minimoimaan. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tiellä liikkujille. Toivomme tienkäyttäjiltä kärsivällisyyttä, tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta työmaan kohdalla sekä kiertotiellä liikuttaessa.
Rakennettava väylä parantaa kyseisen tiejakson liikenneturvallisuutta sekä parantaa jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita Sauvon taajamassa merkittävästi.
Lisätietoja:
– Varsinais-Suomen ELY-keskus: projektipäällikkö Aku Reini, puh. 0295 022 190 ja sähköposti aku.reini@ely-keskus.fi – Oteran Oy: työpäällikkö Kimmo Kanerva, puh. 0400 125 477 ja sähköposti kimmo.kanerva@oteran.fi sekä vastaava työnjohtaja Mikael Hellström, puh. 0400 231 052 ja sähköposti mikael.hellstrom@oteran.fi
Rakennukset, joista puuttuu loppukatselmus Sauvossa
Tekninen ja ympäristölautakunta päätti 11.5.2023 pidetyssä kokouksessaan, miten käsitellään rakennuksia, joista puuttuu loppukatselmus.
Edellytyksenä rakennuksen käyttöönotolle on, että siihen on tehty rakennusvalvontaviranomaisen toimesta joko loppukatselmus tai vähintään käyttöönottokatselmus. Rakennushankkeeseen ryhtyvä on velvollinen pyytämään loppukatselmusta rakennusluvan voimassaoloaikana
Sauvon kunnan rakennusvalvonnan sähköisessä tietojärjestelmässä on tiedot myönnetyistä rakennusluvista ja pidetyistä katselmuksista vuodesta 1983 alkaen. Ennen vuotta 1983 myönnetyt rakennusluvat ja näiden rakennuslupien mukaiset rakennukset näkyvät järjestelmässä valmiina ja käyttöönotettuina. Ennen vuotta 1983 rakennettujen rakennusten osalta rakennuksen omistajan ei tarvitse olla huolissaan rakennuksensa kohtalosta, vaikka loppukatselmus olisi jäänyt tekemättä. Kyseisiin rakennuksiin ei kohdisteta mitään vaatimuksia kunnan puolelta. Tekninen ja ympäristölautakunta on päättänyt, ettei niille tarvitse hakea uutta rakennuslupaa.
Vuonna 1983 ja sen jälkeen myönnettyjen lupahakemusten osalta noudatetaan lupakäsittelyssä toimintamallia, jossa loppukatselmoimattomalle kohteelle haetaan kiinteistön omistajan toimesta uusi rakennuslupa. Luvan käsittelyn yhteydessä selvitetään täyttyvätkö rakennusluvan myöntämisen edellytykset ja tarkistetaan aiemmin pidetyt katselmukset. Epäselvien asioiden ratkaisemiseksi voidaan rakennushankkeeseen ryhtyvältä vaatia riippumattoman ja pätevän asiantuntijan lausuntoa. Vuonna 1983 tai sen jälkeen rakennettujen rakennusten osalta sovelletaan rakennusluvan myöntämisen ajankohdan mukaista lainsäädäntöä.
Sauvon rakennusvalvonta tulee lähestymään kirjeitse sellaisten kiinteistöjen haltijoita, joiden rakennuslupa on rauennut, eikä kunnalla ole tietoa loppukatselmuksen suorittamisesta. Hakijoita varten laaditaan ohje siitä, kuinka uusi lupahakemus jätetään www.lupapiste.fi palvelun kautta.
Loppukatselmoimattomien rakennuslupien osalta uuden luvan hintaa esitetään alennettavaksi 200 euroon. Kunnanvaltuusto käsittelee esitetyn taksan muutoksen.
Teknisen ja ympäristölautakunnan päätös ei ole vielä lainvoimainen. Asia on tärkeä, joten kunta haluaa tiedottaa asiasta jo nyt.
Yhteydenotot rakennustarkastaja Lasse Kujanpää rakennusvalvonta@sauvo.fi
Sauvon kunta mukaan Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan
Sauvon kunta panostaa tulevina vuosina iäkkäiden toimintakykyisiin vuosiin. Kotona vielä itsenäisesti pärjääville, mutta toimintakyvyltään jossain määrin heikentyneille iäkkäille tarjotaan maksutonta liikuntaneuvontaa ja voima- ja tasapainoryhmiä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue ja sen 25 kuntaa mukaan lukien Sauvon kunta, alkavat rakentamaan alueellista Voimaa vanhuuteen -toimintamallia, jossa tehdään saumatonta yhteistyötä hyvinvointialueen, kuntien ja paikallisten järjestöjen kesken. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat avainasemassa kohderyhmän tavoittamisessa, liikunnan puheeksi ottamisessa sekä ohjaamisessa liikuntaneuvontaan tai toimintakyvyn mukaiseen voima- ja tasapainoryhmään (Voitas-ryhmät).
Sauvon kunnassa on viime vuosina tapahtunut muutos väestörakenteessa. 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien määrä on viime vuosina kasvanut ja kasvaa ennusteiden mukaan edelleen lähivuosina. Vuonna 2022 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien osuus asukasluvusta oli noin 28%.
On tärkeää, että voimme yhdessä tukea ikääntyneiden hyvinvointia, jotta he selviytyvät itsenäisesti ja voivat elää aktiivista elämää omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Varsinais-Suomen väestöstä on suurempi kuin Suomessa keskimäärin. Alueellisen hyvinvointikertomuksen mukaan lähes 30 prosenttia tästä ikäryhmästä kokee suuria vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä. Koronapandemia on lisännyt myös sosiaalista eristäytymistä ja haastanut mielenhyvinvointia.
Sauvon kunnassa Voimaa vanhuuteen -työtä johtaa sivistystoimi.
Syksyllä 2023 käynnistetään verkostoitumistyö yhdistysten, järjestöjen sekä yhteistyökumppaneiden kanssa sekä suunnitellaan yhteisiä tulevia toimia.
Voima- ja tasapainoharjoittelu pitää pystyssä
Vahvat jalat ja hyvä tasapaino pitävät ihmisen pystyssä. Säännöllisellä voima-, tasapaino- ja toiminnallisuusharjoittelulla voidaan ehkäistä joka toinen kaatumismurtuma. Tavoitteellisen kuntoilun lisäksi on tärkeää lisätä liikkumista arjessa. Riittävä päivittäinen liikkuminen tukee monien pitkäaikaissairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta. Puhumattakaan liikunnan tuomista mielen hyvinvointivaikutuksista ja laadukkaista eläkevuosista.
”Tarjoamme ammattilaisille ja vertaisohjaajille maksuttomia koulutuksia, materiaaleja ja yhteisiä oppimisen foorumeita. Lisäksi kuntakohtaiset mentorit tukevat iäkkäiden terveysliikunnan suunnittelua, arviointia ja viestintää. Työn ytimessä on kunnan poikkisektorinen Voimaa vanhuuteen -yhteistyöryhmä, joka kehittää iäkkäiden tarpeita ja toiveita vastaavaa terveysliikuntaa, kiteyttää ohjelmakoordinaattori Saila Hänninen Ikäinstituutista.
Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa on ollut tähän mennessä mukana 109 kuntaa.
Varsinais-Suomen kolmen vuoden kehittämistyössä on mukana seuraavat kunnat: Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Koski, Kustavi, Laitila, Loimaa, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Oripää, Paimio, Parainen, Pöytyä, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo, Somero, Taivassalo, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa.
Lisätietoa:
Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -toiminta: ohjelmakoordinaattori Saila Hänninen, Ikäinstituutti
saila.hanninen@ikainstituutti.fi, 040 582 9892
Sauvon kunta
sivistysjohtaja Elli Sainio
050 4339636, elli.sainio@sauvo.fi
Ikäinstituutin koordinoima Voimaa vanhuuteen -toiminta edistää vielä kotona itsenäisesti pärjäävien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) liikkumiskykyä, osallisuutta ja itsenäistä selviytymistä terveysliikunnan avulla. Toimintaa rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö järjestöavustuksilla sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. www.voimaavanhuuteen.fi

Mitä toivot kesämökkikunnaltasi Sauvolta -kysely
Kolme vuotta sitten kesällä 2020 Sauvon vapaa-ajanasukkaiden toimikunta järjesti kyselyn mökkeilystä Sauvon kunnassa. Nyt on uuden kyselyn vuoro. Osallistu kyselyyn, jotta voimme kehittää Sauvoa vieläkin paremmaksi vapaa-ajanviettopaikaksi. Kysely on auki 10.6.2023 saakka.
Kyselyyn pääset osallistumaan tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/BB754ECC34C248F2



Ilmoitus Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kuulutuksesta
Maantien 181 parantaminen rakentamalla kiertoliittymä Saustilantie ja Karunantien liittymään, Sauvo, tiesuunnitelma
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) julkaisee kuulutuksen, joka koskee otsikossa mainitun tiesuunnitelman
hyväksymispäätöstä. Varsinais-Suomen ELY-keskus saattaa asian tiedoksi
julkisesti kuuluttamalla siten, kuin julkisesta kuulutuksesta säädetään
hallintolaissa, sekä julkaisemalla kuulutuksen vähintään yhdessä alueella
yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä. (LjMTL 108§, HL 62 a §)
Kuulutus on julkaistu osoitteessa
https://vayliensuunnittelu.fi/ s/4wp8/hyvaksymispaatos
Kuulutus on nähtävillä 25.4.2023 – 1.6.2023 välisen ajan
Lisätietoja antaa
Aku Reini (Varsinais-Suomen ELY-keskus),
puh. 0295022190, aku.reini(at)ely-keskus.fi
Suunnistustapahtuma FinnSpring Sauvon Osmalahdessa 22.-23.4.2023
RastiPiikkiö ja Sauvon Urheilijat järjestävät tulevana viikonloppuna lähes 3000 suunnistajan suurtapahtuman. Tapahtuma vaikuttaa kunnan alueen liikennejärjestelyihin ja näkyy normaalia suurempana liikenteen määränä.
Viikonlopuksi on luvassa hyvää säätä, joten nyt on loistava tilaisuus mennä katsomaan urheilun suurtapahtumaa paikanpäälle.
No mikä on paras ja suositeltavin tapa päästä tapahtumien keskipisteeseen? Sinun ei tarvitse kuin hypätä kisabussin kyytiin ja se vie sinut suoraan kisakeskukseen. Kisabussin pysäkit ovat Sauvon koulukeskuksen bussipysäkki (Saustilantie 10) ja Hallirinteentie.
Kisabussit kuljettavat yleisöä ja kilpailijoita keskustan ja kisapaikan välillä sekä lauantaina että sunnuntaina. Bussilipun hinta on 2e/päivä. Bussimaksu suoritetaan ennen bussiin astumista. Lisätiedot maksamisesta FinnSpring2023-sivulla:
https://2023.finnspring.net/2023/04/14/kisapaivien-linja-autokyydit/
Kisatapahtumia varten parkkipaikkoina ovat käytettävissä seuraavat alueet:
Sauvon koulukeskuksen bussipysäkkialue
Koulun ympäristö pysäköintialueineen
Kirjaston ympäristö pysäköintialueineen
Seurala kylätalon parkkipaikka sekä Seuralan kentän alue
Torin parkkipaikka ja torin alue
Hiekkavaraston alue Vintterintien varressa
Terveysaseman ja palvelukeskuksen piha rajoitetusti
Isopellontien varsi
Vahtisten kenttä (Sauvotalon piha)
Yrittäjäntie – Hallirinteentie
Timperin matonpesupaikka
Hakkispaanan parkkipaikka
Kilpailuja on mahdollista seurata myös IL-tv:stä.
Kisatapahtuman nettisivut: https://2023.finnspring.net/

Kuva: Sami Virta
Sivistystoimen ja teknisen toimen sihteerit esittäytyvät
Olen Mari Virkki, aloitin 27.3.2023 sivistystoimen toimistosihteerinä. Tehtäväni sisältää perusopetuksen, varhaiskasvatuksen sekä muut sivistystoimeen kuuluvat erilaiset toimistotehtävät. Ennen tänne tuloa työskentelin Salon kaupungin vapaa-aikapalveluiden toimistosihteerinä.
Kotini sijaitsee Halikossa. Harrastuksiini kuuluu liikunta, tämän vuoden alusta aloitin Crossfitin, joka on kyllä vienyt mennessään. Koiran kanssa tulee harrastettua nenätyöskentelyä, sitä kautta on Sauvo tullut tutuksi koska täällä asuu muutaman samaan harrastukseen innostunutta koiran omistajaa.
Fyysisesti minut tavoittaa pääsääntöisesti Sauvotalolta. mari.virkki@sauvo.fi, puh: 050 3307547
Olen Petra Rauhanen Paimiosta. Aloitin Sauvon kunnassa teknisen toimiston sihteerinä 1.2.2023. Tehtäviini kuuluvat teknisen toimen sihteerin tehtävät.
Aiemmin olen työskennellyt myyntisihteerinä yksityisellä sektorilla, Sauvon kunnan hallinnnon sihteerinä, kaupanalalla erilaisissa työtehtävissä; viimeisimpänä Alko Oy:ssa.
Vapaa-aikani kuluu 4 tyttären harrastuksien parissa, lähinnä ruokahuoltoa, kuskaamista ja pyykkäämistä.
Kesällä vietämme aikaa veneillen Turun saaristossa.
Minut tavoittaa Sauvotalolta numerosta. 050 4160 988 tai sähköpostilla petra.rauhanen@sauvo.fi
Tarjouspyyntö työkoneista
SAUVON KUNTA
24.3.2023
Tekninen toimi
Vahtistentie 5
21570 Sauvo
Tarjouspyyntö työkoneista
Sauvon kunnan tekninen toimi pyytää koneurakoitsijoita tarjoamaan maanrakennuskoneita (traktorit, pyöräkoneet, kaivinkoneet ym.) kaivuu-, maansiirto-, lumi-, ym. töihin sekä mahdollisiin kunnan muihin projektitöihin sekä Sauvon Vesihuolto Oy:n verkoston piirissä oleviin maanrakennus töihin kausille 2023–2024.
Tuntihinnat tulee ilmoittaa ilman arvonlisäveroa (ALV 0 %). Koneiden siirtokustannukset sisältyvät tarjoustuntihintaan.
Hankinnan yleiset ehdot
Koneiden tulee täyttää voimassa olevat työturvallisuusmääräykset. Tilaajalla on oikeus tarkistaa kone varusteineen ja laitteineen ennen siirtymistä työmaalle sekä milloin tahansa työmaalla työkuntoisuuden ja työturvallisuusmääräysten täyttymisen toteamiseksi. Hankinnassa sovelletaan Kone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan yleisiä ehtoja 2008 (KE 08). Sauvon kunta ei maksa ylitöistä lisäkorvausta. Työkoneet otetaan eri työmaille kunnan työnjohdon alaisuuteen. Kuhunkin työtehtävään otetaan tilaajan mielestä parhaiten soveltuva konetyyppi. Kalustoa otetaan käyttöön tarpeen mukaan.
Tarjoukseen liitettävät selvitykset / todistukset
Tarjoajan tulee liittää Vastuu Group Luotettava Kumppani – palvelusta tai RALA:sta tulostetut raportit tarjoukseensa, tai tilaajavastuulain mukaiset selvitykset, joista vaaditut tiedot selviävät luotettavasti.
Todistukset veroista ja maksuista eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia laskettuna tarjouksen jättöpäivästä.
Hinnat
Tarjoushinnan tulee kattaa koko Sauvon kunnan alueen. Tarjoushinnat ovat kiinteät vuodelle 2023 ja ne on esitettävä tarjouslomakkeilla euromääräisinä nettohintoina koneryhmittäin (ALV 0 %). Sopijapuolet voivat neuvotella hintojen indeksitarkistuksesta 1.5.2024 alkaen, mikäli Maarakennuskustannusindeksin pisteluvun vuosimuutos on vähintään 10 % nousua tai laskua. Mahdollinen hintojen tarkistaminen ei koske koneen erikseen hinnoiteltuja lisälaitteita. Tilaaja tarkistaa indeksin muutoksen huhtikuussa 2024 ja tiedottaa asiasta tarjoajia sähköpostitse.
Tarjouksen sitovuus
Tarjouksen tulee olla voimassa 01.05.2025 asti ja siinä ilmoitetut tiedot ovat sitovia koko sopimuskauden.
Maksuehdot
Laskujen maksuehto on 14 päivää netto
Laskutus
Laskun maksamisen edellytyksenä on, että palvelu tai sen osa on hyväksytysti suoritettu ja tilaaja on vastaanottanut laskun. Laskutuslisää ei hyväksytä.
Laskutusosoite:
Sauvon kunta tai Sauvon Vesihuolto Oy
PL 880 PL 881
00074 CGI 00074 CGI
Viivästyskorko
Mikäli tarjouksen tekijä katsoo viivästyskorkoehdon välttämättömäksi, tulee se mainita tarjouksessa ja rajoittaa kulloinkin voimassa olevaan Suomen Pankin vahvistamaan viivästyskorkoon.
Tarjouksen jättäminen
Tarjous vaadittuine asiakirjoineen tulee toimittaa tekniseen toimeen (Sauvon kunta, Tekninen toimi, Vahtistentie 5, 21570 Sauvo) tarjouskaavakkeella 18.4.2023 klo. 15.00 mennessä. Tarjoukset toimitettava suljetussa kirjekuoressa, kuoreen merkintä ”Työkonetarjous”
Valintaperusteet
Konetarjousten valintaperusteena on alla olevien valintakriteerien mukaisesti määritelty kokonaistaloudellinen edullisuus.
• Tarjoushinta (€/h alv 0 %)
• Mikä kone kuljettajineen soveltuu parhaiten kuhunkin käyttötarkoitukseen.
• Koneen saatavuus tarvittavana ajankohtana
Muut ehdot
• Tilaaja päättää aina konevalinnan kaikissa tilanteissa.
• Tilaaja maksaa yrittäjälle korvauksena tuntivuokran koneen tai ajoneuvon työstä ja mahdollisen erikseen tilatun apumiehen tehtyjen ja kuitattujen tuntien mukaisesti.
• Pyöräkoneiden ja traktorilavetilla siirrettävien koneiden siirrot työkohteeseen sisältyvät annettuihin tarjoushintoihin. Raskaiden telakoneiden siirrosta tulee antaa erillinen tarjoushinta € /siirto työkohteeseen.
• Työaikaan ei lueta koneen tai ajoneuvon huolto- ja korjausaikaa eikä ruokataukoja. Alkavalta puolelta tunnilta maksetaan puolet tuntivuokrasta.
• Jokaista kohdetta on laskutettava aina omilla laskuillaan. Laskutus tulee tehdä enintään 4 viikon välein. Laskuissa tulee olla liitteenä kunnan työnjohtajan kuittaama päivittäinen työerittely.
• Yrittäjän ja hänen työntekijöidensä on noudatettava työssä tilaajan työnjohdon määräyksiä ja ohjeita sekä yleisiä työturvallisuusmääräyksiä ja kohteen merkitsemisestä tai suojaamisesta.
• Yrittäjä vastaa tilaajalle ja kolmannelle osapuolelle aiheutuneista vahingoista ja haitoista, jotka osoitetaan johtuvan yrittäjän huolimattomuudesta.
• Koneen kuljettajalta edellytetään kokemusta koneen käytöstä, kunnallisteknillisistä töistä ja voimassa olevaa ”Tieturva 1” – korttia.
Erimielisyydet
Mikäli sopimuskauden aikana syntyy erimielisyyksiä, pyritään ne ratkaisemaan ensisijaisesti sopimuspuolten välisissä neuvotteluissa. Ellei neuvottelussa löydetä ratkaisua, erimielisyydet ratkaistaan Varsinais- Suomen käräjäoikeudessa.
Lisätietoja
Tarjouksen jättämistä varten tarvittavat mahdolliset lisätiedot ja tarkennukset tulee osoittaa sähköpostitse osoitteella mika.lasaroff@sauvo.fi tai puh. +358 2 474 4155.
Sauvon kunta
Tekninen toimi
Puutarhajätteiden vastaanotto
Kevään edetessä pihan siistiminen tulee monilla ajankohtaiseksi. Puutarhajäte voidaan käsitellä omalla pihalla tai viedä asianmukaiseen vastaanottopaikkaan seuraavien ohjeiden mukaisesti:
Lehtijätteen paras paikka on lehtikompostori. Oksista ja muusta puuaineksesta voi oksasilppurilla hakettamalla tehdä erinomaista kuorikatetta. Taajaman ulkopuolella vähäisiä määriä kuivia risuja, oksia ja lehtiä saa jätehuoltomääräysten mukaan polttaa, kunhan siitä ei aiheudu maastopalon riskiä eikä haittaa naapurustolle.
Lautkankareen vanha kaatopaikka ei ole oikea sijoituskohde puutarhajätteille. Jos puutarhajätettä ei voi käsitellä omalla pihamaalla, voi sen toimittaa maksutta alueelliseen jätteen vastaanottopaikkaan. Erittele haravointijäte (lehdet, ruoho ja kasvit) sekä risut ja oksat, ja kärrää kuorma vaikkapa lähimmälle lajitteluasemalle Paimioon. Henkilöautoon, peräkärryyn ja pakettiautoon mahtuvat pienkuormat otetaan vastaan ilmaiseksi. Kaikki vastaanottopaikat löydät täältä: https://www.lsjh.fi/fi/jatteen-vastaanotto/jatekeskukset-ja-asemat/

Kuva: Pixabay