Vammaisuus

VAMMAISPALVELUT

Vammaispalvelulakiin liittyvät palvelut

Vammaispalvelulain palveluilla on tarkoituksena edistää vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia yhdenvertaisina yhteiskunnan jäseninä.
Samalla palveluilla pyritään ehkäisemään ja poistamaan vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Osa palveluista on tarkoitettu vain vaikeavammaisille ja osa koskee kaikkia vammaisia, jolloin palveluja järjestetään määrärahojen puitteissa.

Vammaispalvelulain mukaisissa palveluissa ja tukitoimissa on jatkuva hakuaika. Hakemuksiin tarvitaan aina lääkärintodistus, josta ilmenee henkilön vammaisuus sekä vamman tai sairauden aiheuttama haitta suhteessa elinympäristöön tai sosiaalisiin oloihin sekä haettavaan palveluun nähden.

Vammaispalvelulaki on muihin lakeihin nähden viimesijainen.

Vammaispalvelupäätökseen tyytymätön voi hakea päätökseensä muutosta sosiaalilautakunnalta.

VAIKEAVAMMAISILLE TARKOITETUT PALVELUT JA TUKIPALVELUT

Vaikeavammaisella henkilöllä tarkoitetaan:

- henkilöä, jonka vamma tai sairaudesta aiheutuma haitta on pitkäaikainen ja kestää yli vuoden
- henkilöä, jonka vamma tai sairaus aiheuttaa kohtuuttoman suuria vaikeuksia tavanomaisissa
  elämän toiminnoissa

Kuljetuspalvelut
Kuljetuspalveluun on oikeutettu vaikeavammainen henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi pysty käyttämään julkisia kulkuneuvoja ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Kuljetuspalvelua myönnetään asioimis- ja virkistysmatkoihin vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Työ- ja opiskelumatkat myönnetään tarpeen mukaan. Kuljetuspalvelun mukaisia matkoja voi tehdä Paimion, Kaarinan, Kemiönsaaren ja Salon alueella. Matkojen omavastuuosuus on linja-autotaksan mukainen.

Saattajapalvelu
Kuljetuspalveluun liittyvää saattajapalvelua myönnetään vaikeavammaiselle henkilölle, joka tarvitsee toisen henkilön apua niin paljon, että taksin tai invataksin kuljettajan apu ei riitä.

Asunnon muutostyöt
Korvausta välttämättömiin asunnon muutostöihin voidaan myöntää vaikeavammaiselle henkilölle silloin, kun liikkuminen ja omatoiminen suoriutuminen hänen vakituisessa asunnossaan on vamman tai sairauden vuoksi kohtuuttoman vaikeaa. Päätös asiaan haetaan ennen muutostöiden aloittamista. Vammaispalvelulain mukaiset asunnonmuutostyöt eivät koske peruskorjauksia.

Asuntoon kuuluvat välineet ja laitteet
Vaikeavammaiselle henkilölle voidaan kustantaa asuntoon kiinteästi asennettavia välineitä ja laitteita. Yleisimpiä ovat nostolaitteet, kuulo- ja kuulonäkövammaisille tarkoitettu optinen hälytinjärjestelmä sekä tekstipuhelin.

Tulkkipalvelut

Tarkemmat tiedot löytyvät Kelan sivuilta (www.kela.fi)

MUUT VAMMAISILLE TARKOITETUT PALVELUT JA TUKITOIMET

Kunta järjestää vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet toteuttamissuunnitelman ja määrärahojen puitteissa.

Sosiaalitoimisto
Sosiaalityöntekijä Anneli Ohma
Vahtistentie 5
(02) 4744 181, anneli.ohma@sauvo.fi